WebSep 7, 2024 · Klassikkokirjan uusi elokuva-adaptaatio nähdään Netflixissä lokakuun lopussa. Netflix on julkaisut teaser-trailerin ja julisteen All Quiet on the Western Front … WebMar 12, 2024 · Kuvaukset käynnistyivät vihdoin maaliskuussa 2024 tiukkojen koronarajoitusten alla ja lopulta uusi Länsirintamalta ei mitään uutta sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2024, kunnes se saapui maailmanlaajuiseen levitykseen Netflixin suoratoistopalvelun kautta kuukautta myöhemmin.
Länsirintamalta ei mitään uutta All Quiet on the Western Front …
WebMar 10, 2024 · Angloamerikkalaisten elokuvien joukkoon saapuu Edward Bergerin ohjaama ensimmäinen saksalainen versio tarinasta Länsirintamalta ei mitään uutta ( Im Westen nichts Neues, 2024), joka kertoo samoista tapahtumista, mutta hyvin eri tavalla ja ilman turhaa klassisen studioelokuvan paisuttelua tai ylidramatisointia. WebSaksalainen Netflix-elokuva Länsirintamalta ei mitään uutta kahmi yhdeksän Oscar-ehdokkuutta. Kuva: Reiner Bajo/Netfflix Myös artistit Lady Gaga ja Rihanna ovat molemmat ehdolla parhaan alkuperäiskappaleen palkintoon. Säveltäjä John Williams myös rikkoo ennätyksiä, sillä hän on ollut Parhaan musiikin Oscar-palkintoon ehdolla jo 48 kertaa. kinnporsche world tour 2022 countries
Länsirintamalta ei mitään uutta Yle Areena
Länsirintamalta ei mitään uutta (saks. Im Westen nichts Neues) on vuonna 2024 ensi-iltansa saanut saksalainen eeppinen sotaelokuva, jonka on ohjannut Edward Berger. Se perustuu Erich Maria Remarquen samannimiseen romaaniin vuodelta 1929, ja se on kirjan kolmas filmatisointi. Elokuva sijoittuu ensimmäisen maailmansodan lopulle ja seuraa nuorta saksalaissotilasta Paul Bäumeria, jonka innostus sotaan häviää pian rintamalle päästyään. WebMar 13, 2024 · Parhaan ulkomaisen elokuvan, parhaan kuvauksen, parhaan alkuperäismusiikin ja parhaan tuotantosuunnittelun Oscareilla palkittu Länsirintamalta ei mitään uutta lisättiin Suomen Netflixiin loppuvuodesta 2024, ja on luonnollisesti edelleen katsottavissa sieltä. WebFeb 12, 2024 · Länsirintamalta ei mitään uutta (2024) helmikuuta 12, 2024 En ole vieläkään saanut aikaiseksi lukea Erich Maria Remarquen klassikkoromaania Länsirintamalta ei mitään uutta, vaikka ensimmäinen maailmansota on aiheena lähellä sydäntäni. Kirjan vuoden 1930 amerikkalaisfilmatisoinnin olen kuitenkin nähnyt, ja siitä … kinnporsche why don\\u0027t you stay